torstai 21. syyskuuta 2017

Aina vain tirppoja


Löysin tavaroiden joukosta punaisen puisen sydämen, jolle ei ollut mitään käyttöä. Se oli pyörinyt laatikoissa tiellä vaikka kuinka kauan, joten päätin tehdä sille jotain.  Ensin maalasin sen akryylimaaleilla mustaksi molemmin puolin. 



Tämän jälkeen piirsin kuvan ensin leivinpaperille, josta sitten liidun avulla siirsin kuvan itse maalauspohjaan ja aloin maalata akryyleillä liidulla tehdyn kuvan päälle.


Kun siirtää kuvan liidun avulla maalattavaan pohjaan pitää muistaa varoa, ettei pyyhi kädellään vahingossa liitua pois pohjasta. Akryylimaalit kuivuu todella nopeasti ja jos värit ehtii kuivua liikaa niitä on vaikea saada liukumaan ja häivyttämään siististi. Kannattaa siis pitää pientä vesikuppia vieressä koko ajan, johon voi välillä kastaa siveltimen, että saa värit liukumaan helpommin. Ei kuitenkaan kannata kastella sivellintä liikaa, sillä silloin saattaa vahingossa pyyhkiä värin kokonaan pois.

2 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pakko pysähtyä kehumaan, että tulipa siitä nätti! Blogisi on muutenkin hauska, kaikenlaisia ideoita täynnä. Hyvä, että eksyin tänne. ^^

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista