tiistai 19. toukokuuta 2020

Tonttuprkl

Kevät on täällä, aurinko paistaa, ilma lämpenee ja tekisi mieli tehdä jotain tai lähteä jonnekin. Kevään ja armottoman tylsyyden myötä ihmiset alkavat kaivata jotain uutta tai jotain piristystä arkeen. Tai minä ainakin kaipaan. Virtaa olisi, eikä sitä pääse kunnolla kuluttamaan mihinkään. Se hyöty tästä kuitenkin on ollut, että olen pystynyt tekemään älyttömän määrän diy-projekteja valmiiksi,  voinut kehittää projekteja eteenpäin ja suunnitella uutta toimintaa.


Tonttu ja perkele. Vähän epäselvää, että kumpi on kumpi.

Uuden toiminnan kanssa ollaankin vähän jännän äärellä! Käsityöni löytyvät nyt mm. instagramista nimellä tonttuprkl  ja sitä kautta ihmisillä on myös mahdollisuus ostaa niitä. Myös facebook-sivu on työn alla. Sieltä löytyy tontut, kruunut, korut, maalaukset, asetelmat jne. Ihan kaikki.

Pelkästään tonttuja on maalattu parissa viikossa yli 30 kpl ja kaikki onkin sitten lähteneet eri puolille suomea. On ollut ihanaa nähdä ihmisten kuvia kun tontut on päässeet uusiin koteihinsa! Tonttuja on tehty paljon tilauksesta ja on ollut mahtavaa päästä toteuttamaan ihmisten toiveita ja tehdä sellaisia hahmoja, jotka itselläni eivät olleet käyneet mielessäkään. Muutenkin olen saanut kevään aikana ihan älyttömän määrän erilaisia projekteja valmiiksi ja uusia ideoita tulee koko ajan. Stay tuned!

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Hei tonttu-ukot hyppikää


Muutamana keväänä olen maalaillut näitä symppiksiä metallisti-tonttuja ja niin myös tänä vuonna. Tässä on jälleen vain pieni osa tulossa olevista tontuista. Tekemäni Cradle of Filth - tonttu (alhaalla keskimmäinen) on kyllä suosikkini kaikista hahmoista, mitä olen koskaan maalannut ja pääsee ehdottomasti omaan hyllyyn muiden kaveriksi.

Tontut on varma merkki lähestyvästä kesästä. Vielä kun saisi kukkapenkin kuntoon, että pääsisi piilottamaan kukkien sekaan muutamat tontut.


keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Nevermore - kranssi


Kun vapaa-ajan suunnitelmat meni täysin uusiksi niin nyt on viimeinkin aikaa tehdä kaikki ne keskeneräiset diy-projektit loppuun, jotka ovat ties kuinka kauan lojuneet vain pöydällä odottamassa ja sitä mukaa kun niitä valmistuu voin aloittaa uusia. Tämäkin kranssi on odotellut varmaankin reilun vuoden keskeneräisenä ja viikonloppuna tein sen viimein valmiiksi.

Materiaaleina käytin mm. aitoja kalkkunan- ja sinisorsansulkia, satiininauhaa, viisareita ja pitsiä. Liimaamiseen käytin kuumaliimaa, jonka kanssa poltin näppinikin muutamaan kertaan.


Kranssin oli alunperin tarkoitus tulla myyntiin Pakanallisiin myyjäisiin, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi myyjäiset siirtyivät kauemmas tulevaisuuteen. Niitä odotellessa onkin sitten aikaa väkerrellä lisää.


torstai 12. maaliskuuta 2020

Little cemetery


Työpöydällä lojuu vaikka kuinka paljon keskeneräisiä projekteja odottamassa sitä inspiraatio puuskaa, että saisi jotain valmiiksi. On asetelmia, kransseja, tonttuja ja tauluja työn alla. Viikonloppuna se inspis sitten viimein iski ja päätin sunnuntain iloksi askarrella pienen hautausmaan. 

Materiaaleina käytin aitoja luonnon materiaaleja (sammalta, naavaa jne) ja pieni kallo ja hautakivet oli valmiina.  Asetelma on tehty 18cm x 11 cm muovikuvun sisään. 


Tämä söpö pikku hautausmaa tulee myyntiin Pakanallisissa myyjäisissä 29.3. Kurikassa.


tiistai 30. huhtikuuta 2019

Keväinen kallo

Lähestyvä kesä, aurinko ja lämpö on tehnyt tehtävänsä ja minäkin päädyin askartelemaan itselleni keväisen kranssin, joka on minun mittapuulla aivan poikkeuksellisen värikäs. Olen pyöritellyt mielessäni aika kauan ideaa kranssista, jossa olisi paljon värikkäitä kukkia ja jotta ei menisi liian hempeäksi niin keskelle voisi laittaa kallon.


Minulla oli jemmassa joku vanha halloween-koriste kallo, joka sopi kranssin keskelle. Kallolle piti kuitenkin suorittaa ensin kirurgisia toimenpiteitä, että se sopisi kranssiin paremmin.  Kallo on onttoa muovia, joten sitä on helppo sahata.



Kranssipohja on styroksia ja olin ensin ajatellut liimata kukat kontaktiliimalla, mutta se onkin niin tujua liimaa, että styroksi alkaa sulaa. Yleensä välttelen kuumaliiman käyttöä viimeiseen asti, mutta tässä tapauksessa se toimi kuitenkin parhaiten. Kun kukat oli paikoillaan niin ujutin tuonne sekaan vielä satiininauhan, josta tein ripustuslenkin. Nauha jäi hyvin kukkien sekaan piiloon.


Lopuksi liimasin vielä kallon kuumaliimalla kukkien päälle kiinni. Tuli juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Värikäs ja kesäinen ja silti pienellä synkällä twistillä varustettu kranssi. En muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain näin värikästä. Tässä on taas naapurin mummolla ihmettelemistä.

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Asetelmat


Esittelin jo aiemmin yhden tällaiseen kupuun  tekemäni kallo-asetelman ja pidin siitä niin paljon, että ajattelin tehdä vielä pari lisää. Kallo-teema jatkuu tietenkin ja toisessa kallossa on peurankallo ja toisessa sudenkallo.


Kuten aiemmissakin asetelmissa, kalloja lukuunottamatta olen käyttänyt luonnonmateriaaleja; sammalta, jäkällää, lehtiä ja oksia. Käytän asetelman kokoamisessa kontaktiliimaa. Kuvun alaosa on puuta ja itse kupu on muovia.


Mm. nämä asetelmat ovat myynnissä tulevissa Pakanallisissa myyjäisissä Seinäjoella.

lauantai 23. helmikuuta 2019

Pakanalliset myyjäiset

Ihan kuulkaa meinaa hävettää se kuinka huono olen päivittämään tätä blogia, joten koitetaan saada vähän elämää tännekin. Missasin edelliset Pakanalliset myyjäiset, jotka pidettiin Vaasassa, joten varasin paikkani välittömästi kun näin ilmoituksen näistä tulevista Pakanallisista myyjäisistä Seinäjoella. Myyjäiset on sunnuntaina 24.3. Seinäjoen Toimintojentalolla. Lisätietoja tapahtumasta löytyy tapahtuman facebook-sivulta.


Myyjäisiin on aikaa kuukausi ja niiden lähestyessä alkaa työpöytäkin pursuta kaikenlaisia projekteja myyjäisiä varten. Mukana tulee olemaan vanhoja tuttuja tuotteita, kuten ensimerkiksi linnunkallolla varustetut lepakko-hiuspinnit ja linnunkallo-kaulakorut.


Vanhojen tuttujen lisäksi myynnissä on muutamia uusia, kalloaiheisia koruja ja asetelmia. Asetelmissa käytän aitoja luonnonmateriaaleja.


Myös muutama räväkämpi puutarhatonttu saatetaan nähdä myyntipöydässä. Tonttuja löytyy niin bändeihin kuin leffoihinkin liittyen. Tässä kuvassa näkyy pieni osa viime kesänä maalaamistani tontuista. Abbath oli erityisen suosittu.