perjantai 14. lokakuuta 2016

Liitutaulumagneetit

Kaiken messuhulinan keskellä en kerennyt päivittelemään tänne yhtä uutta tekelettä, joita messuillekin viime hetkillä valmistui. Nimittäin suloisia liitutaulumagneetteja.




Idea lähti siitä kun vanhempieni keittiön kätköistä löytyi pari vanhaa peltistä lasinalusta. Nämä ovat siis alunperin lasinalusia, joihin on maalattu liitutaulu. Takana olevalla magneetilla tämän saa kätevästi kiinni vaikka jääkaapin oveen. Jokaisen magneettiliitutaulun mukana tulee myös liitu.

Liitutaulun malli aina vähän vaihtelee, sillä käytän sellaisia lasinalusia mitä milloinkin sattuu käsiinsä saamaan. Keskenään aivan samanlaisia on siis aina vain muutama.


Pienten liitutaulujen lisäksi olen tehnyt muutamia isompia liitutauluja, jotka voi ripustaa seinälle. Näiden koko ja ulkonäkö vaihtelee paljon. Kahta samanlaista ei ole.